Tunnisteista

Huomio rakkaat lapastelijat!
Muistakaahan merkitä postaukseenne tunnisteeksi 2012valmiit, kun esittelette valmiita lapasia ym.

Näytetään tekstit, joissa on tunniste savisuti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste savisuti. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Hanskat tupaan


Käsineet eli hanskat Austermann Stepistä jotka ovat olleet jo jonkun aikaa valmiit mutta se vaikein työ, päätteleminen jäi ja sain vasta tänään tehtyä. Satoni on ollut vähäistä kun on ollut niin paljon muuta tekemistä tässä kuussa mutta yritän yhdet keskeneräiset lapaset ja kämmekkäät saada vielä tehtyä loppuun ennen kuun päättymistä.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kämmekkäät


Ensimmäisenä valmiina on kämmekkäät ystävälle Fortissima Socka-langasta joka toistaa Meksikon värejä. Tykkään langasta ja aloitin jo itsellenikin samanlaisia, malli on osittain otettu Ullan rinsessasetistä. Lankaa kului noin 40g ja tämä malli on hauska ja nopea neuloa.

torstai 30. lokakuuta 2008

Esittelyä


Hei,

kiva tulla mukaan lapaskuuhun ja Tumpputupaan, olenkin täällä ensikertalainen. Olen savisuti, Saven vaivantaa ja pensselin vetoja-blogista. Neulon kausittain paljonkin, yleensä neulon netin ääressä ja samalla katselen blogeja ja välillä kirjoittelenkin. Viime aikoina on tunnetusta syystä tullut tehtyä eniten sukkia, toki joku huivineuloskin ja villatakki on kesken, toivottavasti ei ikuisesti.

Tavoitteeni on tehdä ainakin yhdet lapaset mitkä lupasin ystävälle ja muutamat rannekkeet ystäville ja ehkä itsellenikin. Toivottavasti saan aikaseksi jotain myös hyväntekeväisyyteen. Kuukausi on lyhyt aika ja on paljon muutakin hommaa mutta yritän tehdä edes jotain.