Tunnisteista

Huomio rakkaat lapastelijat!
Muistakaahan merkitä postaukseenne tunnisteeksi 2012valmiit, kun esittelette valmiita lapasia ym.

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

Suunnitelmia

Varovaisesti pitäisi ottaa itselleen tavoitteita, kun lääkäri on käskenyt lepäämään. Yksi lahjahuivi tekisi mieli tehdä ja mysteerisukat, ja lapasten kavereiksi pipoja tai myssyjä, kun setti on kivempi joululahja... Mitä sitä marraskuussa mahtaakaan ehtiä?

Tänään sain viime kuulta kesken jääneet sukat pois puikoilta, joten aloitin reippaasti rannekeosat. Koitan tehdä kahdet pikaiset seiskaveikkakämmekkäät. Näiden tapaiset, vähän eri raidoituksilla. Kiitokseksi molemmille agilityvalmentajilleni menneestä kaudesta.

Muina suunnitelmina olisi vaikka kaikille kolmelle tyttärelle jotkut tumput pukinkonttiin. Esim. Esikoiselle yksinkertaista palmikkoa, Keskilapselle Chevalier ja Kuopukselle huovutetut lapaset.

Tuossa tavoite: 3 lapaset ja 2 kämmekkäät.

Lisäksi himottaisi tehdä jotkut sormikkaat itselle, ohuesta sukkalangasta, mutta aikapula taitaa olla.

Esittely lyhyesti: masennuksesta sairaslomalainen konttorirotta, kotona mies, kolme kakaraa ja kaksi ärrieriä. Käsitöistä ja pään sisuksista blogissa Inside Out.

Ei kommentteja: